Blogi on 1 sekamelska


Mä alotin kirjoittamaan tätä samaista blogia, eri nimellä, eri osoitteella, vuonna 2009. Siis 14-vuotiaana. Voin kertoa, että on hieman muuttunut tekstit matkan varrella. Enkä oikeastaan vieläkään tiiä, mitä sisältöä tänne haluaisin.

Haluan jakaa mun valokuvia, se on varma. Rakastan valokuvausta, niiden ottamista ja muokkaamista.  Sekä kuvissa olemista. Rakastan totta kai myös sitä, kun joku kehuu mun ottamia kuvia. Kukapa ei kehuista nauttisi.

Mut se mitä tänne kirjottaisin, se on se ongelma.

Musta on tylsää lukea tekstejä siitä, mitä ihmiset ovat tehneet eilen, tänään ja huomenna. Mä en voi myöskään kirjoittaa mistään muotijutuista, ne ei kiinnosta mua. Oon tosi huono kokkamaan, joten se sulkee pois kaikki huiput reseptit. Sisutaminen on kivaa, mut oon aika pihi sen suhteen. Mistä mä sit kirjottaisin?

Tykkään tehdä listoja, koska oon niin järjestelmällinen ja yksinkertaisesti vaan lista-ihminen, joten kaikki haaste ja bucket-list -tyyppiset postaukset on ehdottomasti mun juttuja. Mut ei niillä voi täyttää koko blogia.

Mä tykkään vaan kirjottaa. Joskus mulle tulee idea jostain aiheesta, sellanen, jonka haluan jakaa. Ja sit jaan sen. Mut tätä ei tapahdu usein. Mä mielelläni vaan kirjottaisin. Ilman päämäärää, ehkä ilman pointtia. Tai sit se pointti on piilossa. Etsi se. Mut haluisin vaan kirjottaa mun fiiliksiä ja ajatuksia, sitä miltä musta just nyt tuntuu.

Mut en tiiä jaksaako kukaan lukea sellasta. Enkä tiiä onko sillä ees väliä, jos kerran teen tätä omaksi ilokseni. Mun blogi vaan on 1 sekamelska.

Miksen mä uskalla

farkkutakki - BikBok / hupparimekko - HerSecret.fi (saatu)

Mulla on niin paljon ideoita, niin paljon haaveita ja kaikkea sellasta mitä haluisin toteuttaa, mut en mä vaan uskalla. Ai miksen? No en mä tiedä.

Tai oikeestaan tiedän. Mä pelkään mitä muut ajattelee. Tyhmää. Oon pienenä ollu ujo. Myöhemmin ajateltuna kiusattukin siitä. Ja itekin kiusannu. Mut se on jäänyt vaivaamaan mua. Oon aina ollut muiden mielestä "outo, mut hyvällä tavalla". Mikä semmonen on?

Mä harvoin postaan ees postauksia blogiin kysymättä ensin joltain, et onks tää tyhmä. Niin epävarma mä oon. Ja jos kerrankin tekisin jotain iha vaan siks, et se on musta hyvä juttu, ihan vaan kysymättä ensin jonkun muun mielipidettä, niin mikä ois pahinta mitä vois tapahtuu?

En tiedä.

Ja sit kuitenkin, en mä mieti niin paljoo mitä sanon kenellekin tai kenen kaa juttelen. En mä mieti, et mitäköhän ihmiset ajattelee, jos mä nyt pukeudun näin. Ei mua kiinnosta. Puhun just niin kun haluun ja pukeudun just niin kun haluun.

Mut sit ku kyse on jostain mun omasta. Mun tekstistä. Mun valokuvasta. Ja mun pitäis jakaa se mun oma juttu. Mun ajatus, näkemys ja tavallaan pieni osa mua. Ni miksen mä sit uskalla?

Välillä on vaan paha mieli


Se fiilis, kun tuut pitkän päivän jälkeen kotiin ihan rättiväsyneenä, mut tiiät et edessä on vielä ruuanlaitto ja treeni sekä huomiseen, vähintään yhtä raskaaseen päivään valmistautuminen. Oot kuitenkin hakenut postista uuden ihanan vaatteen, jonka tilasit aiemmin. Sovitat sitä. Se ei sovi.

Sit alkaa itkettää. Kaikki on paskaa. Tää on paskaa. Toi on paskaa. Enkä aio ees treenata. Enkä syödä. En, koska on paha mieli. Ja itket vähän lisää.

Sit sun läheinen soittaa. Silläkin on paska päivä. Silläkin on kaikki päin persettä. Kuulet, miten te molemmat pidättelette itkua ja on vaan ajan kysymys, kumpi romahtaa ensin. Se et oo sä. Sä oot se vahva. Sä lohdutat.

Ja sit ku se puhelu päättyy, niin sit säkin voit romahtaa. Voit itkee ja miettii et miks. Miks ihmees.

Avaat Netflixin ja yrität saada ajatukset muualle. Se onnistuu vähäks aikaa. Sit alat miettii et miks taas olikaan niin paha mieli. Miks ihmees.

Siks, et välillä vaan on paha mieli. Ja se on ihan ok. Ja se helpottaa. Mut välillä pitää vaa kiukutella ja olla murheellinen. Sillee siitä pääsee yli.