no mitäpä minä

Leivoin eilen suklaakeksejä. On ollut hauska huomata miten mäkin oon nyt sopeutunut tänne Turkuun. Osaan jo pyöräillä kouluun ja keskustaan ilman, että tarvii joka kulmassa miettiä mentiinkö nyt suoraan vai ei. Uskallan vähän soveltaa reittejä ja kokeilla uusia. Autotiellä pyöräilyyn en ole vielä tottunut. Oon aivan varma, että kohta joku ajaa mun päälle tai muuta vastaavaa. Ja sitten en koskaan tiiä, että kuuluisko nyt käyttää suojatietä vai ei, jos erillistä pyörätietä ei ole.
Puheeseeni en ole lisännyt hölmöä konditionaali päätettä, vaikka kyseessä olisikin preesens. Edelleen höpötän porilaisittain ja lyhennän sanoja minkä ehdin. Välillä viännän mukaan jotain hassuja savolaisia sanoja mitä Allu on opettanut. Ihan vain siksi, että ne kuulostavat hassuilta. Olen kuitenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, etten tunkisi mukaan porilaisia etein, keksein, hypein muotoja, lähinnä sen takia, että tulkin suomen kieli on tärkeä enkä haluaisi sinne kauheasti murresanoja.
Olen aivan sekaisin päivistä, koska meillä on nyt ollut niin paljon vapaata koulusta. Ei meillä ei ole syyslomaa, mutta tälläkin viikolla torstai ja perjantai vapaata. Tänään on siis perjantai?
Mulle iski jonkun aikaa sitten kriisi, koska en ole Ruisrockin jälkeen käynyt salilla. Ensin olin kipeä ja sitten en vain ehtinyt. Täällä Turussa ei ole ollut aikaa, eikä no sitä toistakaan. Vähän aikaa sitten kuitenkin alkoi melkein ahdistaa se etten liikkunut ollenkaan. Toisaalta mun koulumatka on lähes 5,5km, joten siinä saa vähän hyötyliikuntaa mut ei se ihan riitä. Päätettiin sitten Sonjan kanssa katsastaa halvin mahdollinen sali ja sille tielle jäätiin. Vaikka multa ei moti todellakaan oo loppumassa, niin huomasin silti tänään miten paljon helpompaa sinne lähteminen on jos joku tulee mukaan. En oo ees koskaan oikein treenannut kenenkään muun kuin Allun kanssa ja senkin vaan kerran (koska kuitenkin asutaan eri kaupungeissa u know), niin silti oli paljon helpompi lähteä tekemään jalkatreeniä Sonjan kanssa. Ehkä johtuu siitä, että kun on sovittu joku aika koska nähään niin on pakko mennä. Eilen mulla kävi niin, että kun heti herättyä piti mennä niin olinkin paikalla vasta yhdeltä, hups.
En oo ikinä ollut kova skypettäjä. Musta on kauhee homma saada koko ohjelma toimimaan, saatika varata itseltä ja muilta aikaa siihen. Nyt kuitenkin ollaan Allun kanssa skypetelty melkein joka ilta, koska tulee vähän pidempi väli kun ei nähdä. On ollut yllättävän rentoa ja helppoa. Oon aina stressannut, että sitten tarvii koko ajan keksiä jotain fiksua sanottavaa, mutta eihän Allun kanssa tarvi. Kunhan sanoo mitä päässä liikkuu.
Nyt multa katkes ajatus, Mut leivoin eilen suklaakeksejä.

DSC_0010 DSC_0023 DSC_0029 DSC_0028 DSC_0030

Ei kommentteja