Turku 18082017

DSC_6326-2

Mä heräsin aamulla herätyskellon soittoon kymmeneltä. Mua väsytti ihan sikana, mut pakotin itteni ylös sängystä, sillä mulla oli ainakin miljoona asiaa mitä piti hoitaa tänään. Aleksi oli jo ylhäällä, sen loma oli loppunut ja työt kutsuivat. Laahustin keittiöön tekemään aamupalaksi smoothieta ja sen jälkeen lähdin salille. Mulla oli olkapäivä, mikä tarkoitti treenin sujuvan nopeasti. Pääsin nostamaan painoja pystypunnerruksessa, ilokseni 30kg nousi kevyesti.

Kotona ryhdyin Porin reissun kuvien muokkaukseen ja bloggailuun. Sen jälkeen värittelin hiukan bujoani ja kävin läpi syksyn tulevia kursseja. Meidän Espanjan matkan takia jään pois muutamalta tunnilta, joten kirjoitin ne ylös pohtien, kuinka voisin korvata pois jäävät tunnit. Aleksi lupasi lopettaa työt ajoissa, jotta ehtisimme käymään keskustassa kaupassa ennen kuin mun piti lähteä töihin. Mun mielestä kello oli jo tosi paljon ja hoputin Aleksia, että mennään jo, mennään jo. Vihdoin pääsimme lähtemään.

Mulla oli päällä vain kollarit ja t-paita, koska ajateltiin, ettei ulkona olisi niin kylmä. Siellä tuuli kuitenkin aika paljon, mutta tarkenimme ihan ok. Matkalla päätimme käydä ennen S-Marketia Clas Ohlsonilla ostamassa Sodastreamiä. Jätimme pyörät Wiklundin eteen ja kävelimme Forum-kortteliin. Clasulla oli sama miesmyyjä, kuin siellä on ollut joka kerta, kun olemme siellä käyneet. Se oli meistä hauskaa. Sodastream ostosten jälkeen kävelimme S-Marketiin ja teimme ostoksemme. Ostettaavaa oli paljon, koska juhlimme tänään Aleksin synttäreitä kakkukahveilla.

Astuessamme ulos kaupasta, kuulimme monien hälytysajoneuvojen äänen. Ihmettelimme yhdessä, että mitähän on tapahtunut, kun on näin paljon ambulansseja tulossa. Normaalisti nousemme heti pyörien selkään ja pyöräilemme ensin autotiellä päästäksemme oikealle kadulle, jossa saa pyöräillä. Nyt kuitenkin heti saatuamme pyörät tielle, huomasimme edessä olevassa risteyksessä kaksi poliisiautoa ja ambulanssi. Kävelimme lähemmäs, sillä meidän piti kääntyä kyseisestä risteyksestä vasemmalle, ja huomasimme toisella puolen tietä makaavan naisen jalat. Emme nähneet enempää, sillä ihmisiä oli kumartunut hänen päälleen. Ihmettelimme mitä on tapahtunut ja Aleksi sanoi heti, että onkohan joku riehunut täällä puukon kanssa. Mä sanoin, että ei varmaan, toi nainen on kia vaan kaatunut.

DSC_6330-2

Käännyimme vasemmalla, jolloin vasta huomasimme kauppatorin toisella laidalla suuren ihmismassan sekä poliiseja ja ambulansseja. Vieläkin ymmärtämättä mitä on tapahtunut, veikkasimme huumehörhöjen selvitelleen välejään puukon kanssa. Talutimme pyöriä kauppatorin reunaa pitkin. Päästessämme ambulanssin kohdalle ja sen ohi, näimme maassa lakanalla peitetyn ruumiin. Lakana oli veressä kaulan kohdalta. Lisäksi vieressä oli verinen mies, jota nostettiin ambulanssiin. Ihmiset ympärillä näyttivät järkyttyneiltä, osa itki.

Pyöräilimme kotiin, molemmat matkalla googlaten, mitä oli tapahtunut. Olimme jo melkein kotona, kun löysin lyhyen uutisen väkivaltatilanteesta kauppatorilla. Meillä ei ollut hajuakaan mitä oli tapahtunut. Kotona viestittelin kavereille ja silloin sain tietää lisää. Joku sanoi, että veitsen kanssa juossut mies oli puukottanut vastaantulevia ihmisiä ja huutanut allahu akbar. Joku sanoi, että se oli terrori-isku. Sain videon, jossa kolme miestä juoksee kadulla ja taustalta kuuluu huutoa. Sain lisää kuvia ja videoita. Tarinoita siitä mitä oli tapahtunut.

Aloin itkeä. Menin lievään shokkiin. Todellisuudentaju hämärtyi. Mitä oikeasti oli tapahtunut? Menetin kykyni kritisoida saamaani tietoa ja uskoin kaiken mitä minulle sanottiin. Hetken luulin koko Turun joutuneen hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi se ei ollut totta. Jossakin vaiheessa tajusin, että mun piti lähteä töihin iltavuoroon. Soitin itku kurkussa pomolle, etten uskalla lähteä kotoa. En mennyt töihin.

Ystävät, sukulaiset ja tutut laittoivat viestiä ja soittivat, he kysyivät olenko kunnossa. Tuntui ihanalta tietää, että he välittivät niin paljon. Mä vain itkin. Vasta kahdeksalta illalla aloin palata todellisuuteen ja sain itseni rauhoitettua. Oliko tämä totta? Tapahtuiko se oikeasti? Halusin vain nukahtaa ja herätä todeten, että se oli vain unta.

Nukkumaan mennessä en kuitenkaan meinannut saada unta. Nukuin levottomasti, heräten aina paniikissa, että nyt on tapahtunut uusi hyökkäys. Onneksi sain lopulta kuitenkin nukuttua. Vaikka vannoin vielä eilen, etten lähtisi kotoa pois, päätimme kuitenkin mennä salille tänään. Ei saa antaa pelolle valtaa.

Kun mä olin pieni, pelkäsin poliiseja ihan kauheasti. Pelkäsin, että ne tulee ja vie mut putkaan koska kävelin kerran punaisia päin. Nyt, sitten kun uskallan taas lähteä Turun keskustaan, toivon näkeväni poliiseja. Mä toivon näkeväni ne kiristetyt turvatoimet.

4 kommenttia

  1. katoinkin sun snapit eilen. ONNEKSI teille ei tapahtunu mitään. itekään en uskaltanu poistua illalla kotoa minnekään, vaikka vähän kauempana keskustasta asunkin. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja milloin tapahtuu. Hirvittävää on ainakin just se, miten lähellä kaikki tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä sun kanssa! Vaikka kaikki terroristiset ja väkivaltaiset teot ovat ihan yhtä kauheita, niin eniten pistää miettimään ne, jotka tapahtuvat täällä, jossain sellaisessa paikassa, jossa olisi itsekin ihan hyvin voinu olla. Mutta pikkuhiljaa tästäkin selvitään ♥

      Poista
  2. Aivan järkyttävä tapahtuma, vaikka pelolle ei saisi antaa valtaa niin kyllä laitto täälläkin pään hetkeksi ihan sekaisin. Onneksi ootte kunnossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi vieläkään käsittää, että jotain tällasta on tapahtunut.. Pakostikin tästä seuraa turvattomuuden ja pelon tunnetta jokaiselle. Pikkuhiljaa kaikki paranee.. ♥

      Poista